Kuvia 2019 tekemisistä

Yle / Radion uutisten entinen toimittaja Jarmo Ratinen kävi kertomassa  tv-dokumentin "Panssarilaiva Ilmarinen" tekoprosessista ja laivan kohtalosta. Dokumentti myös katsottiin

Järjestyksessä 19 Paula-tyttö (Maija Niemi) johdatteli ja emännöin ...
Emännän kukitus kerhomme "iki-kukilla"
Emäntä itse tarjoili kultakupeista, ainakin Sepolle ?
Kiinnostunutta yleisöä
140 vuoden kahvipakettien historiaa, ei mahtunut yhteen kuvaan
Paulig oli aikoinaan myös Suomen ensimmäinen pakesteita tuottanut yritys. Sittemmin niistä on luovuttu

Maaliskuun lopulla mielenkiintoinen vierailu Paulig-yhtiössä Vuosaaressa perehtymässä kahvipavun matkasta maailmalta keittimiimme. Ja joka ainoa 100 milj. paketin paahdosta vastuullisesti tuotettuna, ainoana isona paahtimona maailmassa.

Oppaana, järjestyksessä 19. Paula-tyttö, Maija Niemi, jonka pesti päättyy tänä keväänä.

Joten uutta haetaan. Ja kun kysyttäessä vastattiin, että seuraava saa olla myös "Pauli-poika", eikä ikärasimia harrasteta, niin ainakin "yksi meistä" taisi jättää paperit sisään.

Teatteria Elannon näyttämöllä 15.3.
"Tarkastaja tulee"
Uutisvuodon nauhoitus 22.3
tällä kertaa Pöllölaaksossa

Kulttuuria kansalle

Opettaja ja mallioppilaat estraalilla
Opettaja, opettaja ..... Seppokin tietää, Eero ei
Ei huomannu, entä jos kaksin käsin ..

Katri Lehto liikuntavirastosta kävi maaliskuussa-19 kertomassa kaupungin järjestämistä liiikuntapalveluista sekä veti mallijumpan innokkaille kerholaisille

Yle / Radion uutisten entinen toimittaja Jarmo Ratinen kävi kertomassa  tv-dokumentin "Panssarilaiva Ilmarinen" tekoprosessista ja laivan kohtalosta. Dokumentti myös katsottiin

Tällä porukalla ....
katsomassa tätä

Aika viihdyttävä iltäpäivä kolmellekymmenelle kerholaisella YLE:ssä noin viikon studion nauhoituksessa helmikuussa

Tiivis ja iloinen tunnelma ....
.... myös kahvijonossa
Nyt Minä juon kahvia
Kuri se olla pitää ??

Avoimet ovet kerholla 4.2.2019.

OP-Pohjolan yhteisölähettiläät kertomassa mielenkiintoisia yksityiskohtia OP:n kehittämistä senioripalveluista 18.2.2019 ja opastamasssa palvelujen käyttöön

Joululounaalla  Loviisan kappelissa. Taas maukas valinta ! ja mukavat isännät

Ruusujuhlassa kukitettavia

Venla ja kiinnostunut yleisö, Ramilla taitaa olla asiaa
Kiinnostaa
Tupa taas täynnä
.. ja emännillä riiitti hommia

Helsingin sosiaali-ja terveyspalveluista sairaanhoitaja Venla Kekkonen kävi kertomassa Senioroinfon palveluista: mm. palveluasumisesta ja kotihoidon tuesta. Informatiivinen tilasuus ja kysymyklsiä riitti, kiitos Venla

Bingo vaatii keskittymistä
Bingotytöt
Palkintovalikoima on laaja
Päivän bingoilija Erkki ja palkintokokoelma 1-, 2-, 3- ja 4-rivin bingoista

Bingopäivä 8.4.2019

nälkä oli, jono viipyili
Pöytäkunta ..
.. ja toinen ...
.. ja kolmaskin
Tonne tekee mieli, saakohan maistiaisia ?
Ei taida maistiaisia tulla, mutta opas - Helle - pitää mielen virkeänä
Kaik yhes koos ..
.. NO tulihan maistiaisiakin, kymmentä sorttia

Huhtikuussa 2019 lähes 40 innostunutta kerholaista Tallinnan risteilyllä. Perillä vierailtiin Sakun olutpanimossa mainion Helle-oppaan johdattamana. Hyvät järjestelyt, maukas ruoka, iloinen tunnelma. Kiitos mukana olleille

Asennusvaihe meneillään, nää on varmaan roudareita
Sorry, ei olleetkaan. Vaan ovat itse bändi (Esa Blomberg ja Esko Larkas)
Esa Blomaberg, bändin johtaja
Riehakasta yleisöä ...
-- ja vielä riehakkaampaa
välillä taas mainio bandimme
Kerhon tanssikerhon tytöt innostuivat tanssimaan
.. ja tansssivat ja ... tanssivat

Ikään suhteutettuna riehakkaat vappubileet.

Mainio PAPAT bändi (Esa ja Esko) vetosivat herkällä noin 1960 luvun musiikillaan kuulijakuntaan.

Marketanpuistoon kevään ihmettä ihailemaan
Keväistä kukkaloistoa
Puiston satoa riitti myös kotiin (maljaköynnös)
Alitalon Isäntä kertoo Ciderberg-viinien tuotannosta
Viinitilan pässit (aitauksen sisäpuolella!)
Viinilan runsas lounaspöytä
Tuhansia omenapuita
nuput puhkeamaisillaan
Tilan monesti palkittua tuotantoa. Näistä viimeksi palkitut Juhani (makea punaviini) ja kuiva omenasiideri

Aurinkoinen umpimähkäretki Länsi-Uudellemaalle. Ensin Marketanpuiston keväistä kukkoloistoa ihailemassa ja puutarhaostoksilla ja sieltä Lohjansaarelle, Alitalon monesti palkitulle viinitilalle perehtymään viinin tuotantoon ja maistelemaan tuotosta.

Mahtavat harjumaisemat
Järven peilityyni pinta
Frisbee-porukka. Kisan "yllätys"voittaja Eero toinen vas.
Metsaankin mennään ja vieläkin kauemmas harhaan
Naisten tikkakisan Kakkonen
Wilhelm "Eero" Tell

Piirin perinteisellä virkistyspäivällä Kiljavalla 12 kerholaista. Komeat maisemat ja kaunis päivä

Juhlintavälineet; maukasta ja kaunista
Juhlien päähenkilöitä
Juhlien päähenkilöitä
Juhlan päähenkilöitä
Juhlan päähenkilöitä 3
Arvokasta ohjelmaa 1; tyttökuoro
Arvokasta ohjelmaa 2; lausuntaa
Arvokasta ohjelmaa 3; laulantaa

Ruusujuhlassa kukitettiin 15 täysiä vuosia täyttänyttä kerholaista, juotiin kahvia ja syötiin kakkua ja viihdyttiin hienojen esitysten kanssa

Kirjaston kyvyt 31.09.2019 esittivät itse kirjoittamansa hupailun "Alman ja Veikon Juhannus". Riemukasta .. ja lisää odotellen ...

Kerho ainakin 2 viikon evakossa 14 - 21.11.2019 väistätiloissa. Omat tilat remontissa. Tämäkin tila toimii ... ja banaanitarjoilu superia!

Asiaaa nivelrikosta, Nivel Ry:stä Hanna Jungman
Roskapoliisi koppalakkeineen, asiaa roskien oikeasta lajittelusta
Innostunut yleisö sai mietittävää .. Tällä kertaa ei maistiaisia

Asiaaaaa lokakuussa

Kartanonherra tuli matkavastaavaamme vastaan
Siististi sisään, ilman ryntäilyä
Isäntä esittelee kartanon aarteita
Tytöt innostuivat kartanon taiteesta ...
Kartanon joulupöytä
Ja maistuihan se ...
niin meillekin ...
ja meille

Perinteinen joululounas Töyrylän kartanossa Orimattilan Artjärvellä.

Ihanstuttava pihapiiri vanhoine rakennuksineen pitivät sisällä valtavan määrän antiikkia ja taidetta. Onhan nykyinen kartanon herra Jyrki Salolahti tunnettu maailman maatkaaja ja taidekerääjä.

Niin ja jouluateria oli maistuva.